Tämä on Ruotsin ällöttävä ruokamuseo: maailman ällöttävin (ja kiehtovin) ruokamuseo.

Kiertueelle osallistuu noin kahdeksankymmentä ruokaa eri puolilta maailmaa. Jotkut herättävät uteliaisuutta, toiset taas pakokauhun. Mutta kaikki ne pakottavat meidät tarkastelemaan ankarasti sitä, mistä emme yleensä välitä: ruokaan liittyviä ennakkoluulojamme.

Tunnetuimpiin kuuluu surströmmingKuukausia fermentoitu Itämeren silakka, jota pidetään herkkuna Ruotsissa. Sen haju (mädän kananmunan ja jäteveden sekoitus) on niin voimakas, että se avataan yleensä ulkona, kaukana rakennuksista. Japanissa toinen museoklassikko on nattokäynyt soijapapu, joka tarttuu syömäpuikkoihin limaisilla langoilla; sen kannattajat väittävät, että se on japanilaisen pitkäikäisyyden salaisuus, ja vastustajat, että se muistuttaa jalkojen hajuista liimaa.

Maitotuotteiden saralla tähtituote on maitotuote casu marzusardinialainen juusto, joka on kielletty EU:ssa, koska se valmistetaan antamalla kärpäsenten toukkien käydä sitä sisältäpäin. Kun juusto on valmis, se kirjaimellisesti liikkuu. Islannissa vastaava tuote on nimeltään hákarlhákarl: hainlihaa haudataan viikoiksi, jotta ammoniakki poistuu lihasta. Sitä syödään juhlissa yhtä innokkaasti kuin toiset juovat samppanjaa.

Ja jos luulit jo nähneesi kaiken, odota vielä kiinalaista hiiriviiniä, korealaista vauvankakkaviiniä (tuskin dokumentoitua lääkinnällistä reliikkiä) tai vietnamilaista käärmeviinaa, jossa matelija lepää (kokonaisena) pullon sisällä. Amerikassa museossa on esillä marsu Perun marsu, Kolumbian iguana casu tai pohjoisessa Meksikossa yleisiä härkätien kiveksiä sisältäviä energiajuomia.

Museon tarkoituksena ei ole pilkata ketään. Sen viesti on selvä: inho on kulttuurista. Se, mikä jossain päin maailmaa saa meidät ällöttämään, liittyy toisessa osassa maailmaa vieraanvaraisuuteen, identiteettiin tai arvostukseen. Yksinkertaisin todiste on itse Euroopassa: vaikka casu marzu herättää kauhua Brysselissä, miljoonat ranskalaiset rakastavat sinihomejuustoja, jotka teknisesti ottaen ovat myös eläviä homejuustoja.

Loppujen lopuksi tämä näyttely toimii epämiellyttävänä peilinä. Jos vuosisatoja vanha kiinalainen kananmuna (sinertävänmusta ruokalaji, jossa on ammoniakin tuoksu) on vastenmielinen, se voi johtua siitä, ettet ole kasvanut niin, että se olisi ollut pöydällä. Mutta mitä muut ajattelisivat brittiläisestä mustamakkarasta, verimakkarasta tai foie grasista, tarkoituksellisesti paisutetusta maksasta?

Juuri tämä kiehtovuuden ja vastenmielisyyden välinen jännite tekee ruokalajista Inhottavan ruoan museo ei ole vain turistinähtävyys, vaan maailmanlaajuinen ajatuskappale ruoasta ja inhosta. Museon perustajan Samuel Westin mukaan ajatus lähti siitä, että jokaisessa maassa on jotakin, joka herättää inhoa... ja että raja on aina subjektiivinen.

Museon ansio on, että se menee provokaatiota pidemmälle. Se ei pyri skandalisoimaan vaan kannustamaan kriittiseen ajatteluun. Kun poistuu, jäljelle ei jää paha haju vaan ajatus siitä, että inho on sosiaalinen konstruktio, joka määrittelee, keitä me olemme. Ja että ehkä meidän pitäisi kouluttaa makuaistiamme katsomaan tulevaa maailmaa toisin. Sillä planeetalla, jolla liha on kestämätöntä ja resurssit vähissä, ehkä tämän päivän "inhottavuus" on huomisen pelastus. Kun siis seuraavan kerran matkustat ja sinulle tarjoillaan jotain, joka koettelee makunystyröitäsi, mieti ennen kuin sanot "yäk": entä jos ongelma ei olekaan ruokalajissa vaan päässäsi?

Vierailun päätteeksi on maistelualue. Täällä ei ole lasivitriinejä, vaan lasit ja ruokailuvälineet. Voit maistaa palan surströmmingiä, kulauksen käärmelikööriä tai palan mädän lihan makuista purukumia. Useimmat luovuttavat ennen toista suupalaa. Mutta jotkut uskaltavat.

Väistämätön kysymys roikkuu ilmassa: uskaltaisitko sinä kokeilla, haistella lepakkokeittoa, pureskella käymisteitse valmistettua lihaa tai maistaa juustoa, jossa on eläviä matoja? Ehkä kyllä, jos sinulle kerrotaan, että se on osa ikivanhaa seremoniaa, tai jos FAO ilmoittaa huomenna, että hyönteisistä tulee tulevaisuuden ruokaa. Ehkä silloin "inho" muuttaa muotoaan ja rajat siirtyvät.